Koulutuksellinen takaisinkytkentä vai ranking-lista?

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on linjannut, että vuodesta 2015 lähtien  3% yliopistojen perusrahoituksesta jaetaan opiskelijapalautteen perusteella. Kyse on  arviolta 45-50M€ erästä. Saman suuruisella panoksella yliopistoja palkitaan kilpaillun ulkomaisen tutkimusrahoituksen saamisesta. 

Tarkoituksena on ohjata yliopistot kiinnittämään huomiota opetuksensa ja koulutuksensa laatuun.  Kyseessä on ikuisuusasia, jota erityisesti opiskelijajärjestöt ovat jaksaneet toistaa medialle,  OKM:lle ja ja yliopistojen johdoille.

Yliopistot ovat syntinsä tunnustaneet ja ehtineet moneen kertaan luvata parannusta. Tulokset eivät ole jääneet juhlapuheiksi,  mutta yliopistojen sisäiset koulutuksen laatuvaihtelut ovat edelleen merkittäviä. Tämän tietää jokainen opiskelija ja  jokainen opetus-ja tutkimushenkilö. 

Koulutuksen laadun heikkoudet  ovat  voineet johtaa lukuisiin opintojen keskeyttämisiin ja  hidastumisiin. Nämä ilmiöt on  kuitenkinkin mielellään nähty puhtaina ’opiskelijamateriaalin’ laatuongelmina, joihin  ei voi vaikuttaa. 

OKM:n 3%:n linjaus luo nyt merkittävän kannusteen.  Seurauksena yliopistojen motiivi  takaisinkytkeä palaute koulutuksen prosesseihin nousee entisestäänkin.

Rahanjaon pohjaksi OKM edellyttää yliopistojen toteuttavan yhteisen opiskelijapalautejärjestelmän. Reunaehdot ovat ainakin näennäisen väljät.  Takana on oltava kaikkien yliopistojen hyväksymä opiskelijapalautekysely, jota voi laajentaa yliopistokohtaisilla osilla.  

Palautekysymysten ja järjestelmän teknistä toteutusta valmistelee  UNIFI:n vuoden 2012 alussa asettama työryhmä.  Se joutuu hakemaan myös menettelyt muuntaa palautearvosanat rahoitusosuuksiksi.   

Tuo viimeisin taival lienee työryhmän haasteellisin. Saattakin käydä, että OKM tekee lopulliset valinnat saamistaan vaihtoehdoista.

Työryhmä joutuu haarukoimaan myös organisaatiokysymyksiä. Palautejärjestelmä vaatii sen kehittämiseen ja ylläpitoon sekä kyselyiden koordinointiin  pysyvän, yhteisesti rahoitetun elimen.  Lisäksi tarvitaan kunkin yliopiston jatkuvaa omaa panostusta. 

Hyviä esimerkkejä tällaisesta yhteistoiminnasta ja kustannusten jaosta on, esimerkiksi kymmenen yliopiston kv-hakupalvelut tuottava University Admissions Finland (UAF).  Kaikki yliopistot kattaviksi ovat toistaiseksi  kuitenkin ulottuneet vain OKM:n tietojärjestelmätoteutukset. 

Olisiko tässäkin tapauksessa OKM:n ote tarpeen? Osaisivatko kaikki yliopistot tällä kertaa toimia yhdessä?

Tänä ranking-listojen kulta-aikana lienee todennäköistä, että opiskelijapalautteelle tullaan kaipaamaan kansainvälisiä verrokkeja. Varmasti kysytään, että onko yliopistojemme koulutuksen laatu kansainvälisesti millä tasolla? Työryhmän lienee siksi hyvä  katsoa mallia myös laajemmin.