Koulutuksellinen takaisinkytkentä vai ranking-lista?
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on
linjannut, että vuodesta 2015 lähtien 3%
yliopistojen perusrahoituksesta jaetaan opiskelijapalautteen perusteella. Kyse
on arviolta 45-50M€ erästä. Saman suuruisella
panoksella yliopistoja palkitaan kilpaillun ulkomaisen tutkimusrahoituksen saamisesta.
Tarkoituksena on ohjata yliopistot
kiinnittämään huomiota opetuksensa ja koulutuksensa laatuun. Kyseessä on ikuisuusasia, jota
erityisesti opiskelijajärjestöt ovat jaksaneet toistaa medialle, OKM:lle ja ja yliopistojen johdoille.
Yliopistot
ovat syntinsä tunnustaneet ja ehtineet moneen kertaan luvata parannusta. Tulokset
eivät ole jääneet juhlapuheiksi, mutta
yliopistojen sisäiset koulutuksen laatuvaihtelut ovat edelleen merkittäviä. Tämän
tietää jokainen opiskelija ja jokainen
opetus-ja tutkimushenkilö.
Koulutuksen laadun heikkoudet ovat voineet
johtaa lukuisiin opintojen keskeyttämisiin ja
hidastumisiin. Nämä ilmiöt on
kuitenkinkin mielellään nähty puhtaina ’opiskelijamateriaalin’
laatuongelmina, joihin ei voi vaikuttaa.
OKM:n 3%:n linjaus luo nyt merkittävän kannusteen. Seurauksena yliopistojen
motiivi takaisinkytkeä palaute koulutuksen prosesseihin nousee entisestäänkin.
Rahanjaon pohjaksi OKM edellyttää yliopistojen toteuttavan
yhteisen opiskelijapalautejärjestelmän. Reunaehdot ovat ainakin näennäisen väljät. Takana on oltava kaikkien yliopistojen
hyväksymä opiskelijapalautekysely, jota voi laajentaa yliopistokohtaisilla
osilla.
Palautekysymysten ja järjestelmän
teknistä toteutusta valmistelee UNIFI:n
vuoden 2012 alussa asettama työryhmä. Se
joutuu hakemaan myös menettelyt muuntaa palautearvosanat
rahoitusosuuksiksi.
Tuo viimeisin taival lienee työryhmän haasteellisin. Saattakin käydä, että OKM tekee lopulliset valinnat
saamistaan vaihtoehdoista.
Työryhmä joutuu haarukoimaan myös organisaatiokysymyksiä. Palautejärjestelmä vaatii sen kehittämiseen ja ylläpitoon sekä
kyselyiden koordinointiin pysyvän,
yhteisesti rahoitetun elimen. Lisäksi
tarvitaan kunkin yliopiston jatkuvaa omaa panostusta.
Hyviä esimerkkejä tällaisesta
yhteistoiminnasta ja kustannusten jaosta on, esimerkiksi kymmenen yliopiston kv-hakupalvelut
tuottava University Admissions Finland (UAF).
Kaikki yliopistot kattaviksi ovat toistaiseksi kuitenkin ulottuneet vain OKM:n tietojärjestelmätoteutukset.
Olisiko tässäkin tapauksessa OKM:n ote
tarpeen? Osaisivatko kaikki yliopistot tällä kertaa toimia yhdessä?
Tänä ranking-listojen kulta-aikana
lienee todennäköistä, että opiskelijapalautteelle tullaan kaipaamaan
kansainvälisiä verrokkeja. Varmasti kysytään, että onko yliopistojemme
koulutuksen laatu kansainvälisesti millä tasolla? Työryhmän lienee siksi hyvä katsoa mallia myös laajemmin.
Työryhmän tavoite on priorisoitu väärin. Sen pitäisi keskittyä keinoihin puuttua äärimmäisiin laatupoikkeamiin. Nyt dekaanit ja laitosjohtajat vain levittelevät käsiään ja sanovat, että mitään ei ole tehtävissä kun vanhemmat ja nuoremmat yliopistojäärät vetävät kurssinsa alta kaiken arvostelun. Ihan turha on pyytää palautetta, kun sillä ei ole ollut tähänkään mennessä mitään merkitystä.
VastaaPoistaTyöryhmä onnistuu, jos se kykenee luomaan mittariston, jonka avulla koulutuksen johtamista pystytään parantamaan. Kyllä kaikilla dekaaneilla ja useimmilla laitosjohtajilla on halua parantaa, mutta johtamisen työkalut puuttuvat. En silti usko minkään kyselyn ratkaisevan kaikkia ongelmia.
PoistaOlen huolestunut siitä, miten saadaan opiskelijat yleensä vastaamaan tällaisiin yleisiin kyselyihin. Ja nekin, jotka vastaavat, millä mielellä ja mistä näkökulmasta. Saammeko ihan oikeasti pintaa syvemmän kuvan kandivaiheen oppimisen ja opetuken laadusta. Lisäksi olisi tarpeen eliminoida ennakoida ns. pelaamisen mahdollisuus. Tiedämme kyllä, miten opiskelijat saadaan tyytyväisiksi, ainakin ne, jotka luultavasti kyselyyn vastaisivat. No, en tarkoita, että opiskelijat kaikki sortuvat pinnalliseen arviointiin, mutta se on hyvinkin mahdollista ilman opastusta. Varsinkin kun vallistseva arviointi on ns tyytyväisyyskysely. Opiskelijoiden (ja opettajienkin) käsitys opetuksen laadusta voi olla hyvin kapea, ja kuitenkin siihen vaikuttaa opetus ja opettaja, opiskelija ja mitä hän tekee JA erityisesti oppimisympäristö eli se yhteisö, jossa opettaja opetustaan toteuttaa. Yksi huippuhyvä ope ei kesää tee, jos hänen kollegansa ja ilmapiiri ympärillä ei ole tukeva ja välineet, opetustilat ja resurssit niukat.
VastaaPoistaOpiskelijoiden mahdollisuus (YOPALA:n myötä pakollisuus?) arvioida opetusta on sinällään oikein ja tarpeellista. Sen perusteella pitäisi kuitenkin oppia jotakin ja se näyttäisi nyt jäävän jotenkin toisarvoiseksi. Ottaako palkitsemisjärjestelmä millään tavalla huomioon yliopiston palautteen perusteella tekemiä johtopäätöksiä ja niiden laatua? Analysoitu palaute palautteesta ja toteutetut päätökset epäkohtien korjaamiseksi ovat helposti havaittavia indikaatioita siitä, että oppimista on organisaatiossa tapahtumassa. Analyysi voi osoittaa myös seikkoja, joita ei pidä muuttaa vain siksi, että saataisiin myönteisempiä opiskelijapalautteita. Yliopisto, joka kykenee todistettavasti tulokselliseen dialogiin opiskelijoidensa kanssa opetuksensa laadusta olisi palkitsemisen arvoinen. Huolehditaan YOPALA-järjestelmässä siitä, että kummallakin osapuolella on mahdollisuus oppia.
VastaaPoistaNythän palautetta kootaan jälkikäteen täyttämään kriteerit eli tehtävä täytetty, kun on lomake ja pyydetään täyttämään ja kootaan saatu palaute ja käsitellään se jne. Sillä ei ole merkitystä laadun kehittämisessä ta ioepttajan ammatillisessa osaamisessa . Jos ihan oikeesti halutaan palautetta niin palautteen koonti ja käsittely on osa opettajan ammattitaitoa ja hän käyttää sitä jo opetuksen aikana ja muuttaa toimintaansa tavoitteen suuntaiseksi. Opiskelijat oppivat palautten antamisen ja vastaanottamisen. Opiskelijan itsearviointi on osa prosessia. Keioja koota palautetta on ja aikaa ei juurikaan mene. Esimerkkiä vaikka täydennyskoulutuksen palautementelmistä.
VastaaPoista