Opiskelijan kokemus luupin alle

Minulla on paljon opiskelukokemuksia. Hyviä ja huonoja ja sitten niitä suht yhdentekeviä. Muistan hyvin luennon, jossa minua toruttiin asettamastani kysymyksestä. En olisi saanut kysyä sitä Asiaa koska olen vain sivuaineopiskelija, enkä siksi vain ymmärtänyt. Toisaalta taas olen käynyt niin inspiroivan keskustelun toisesta Asiasta, että muistan sen edelleen melkein sanasta sanaan ja kirjoitin asiasta kiitellen arvostellun esseen kuin vettä vain.

Ei liene tarpeen vääntää ratakiskosta kumpi tilanne jäi parempana opiskelukokemuksena mieleen, ja kummasta Asiasta uskon oppineeni enemmän. Molemmat ovat jääneet selvästi mieleeni. Molemmat ovat toki myös yksittäisiä esimerkkejä, mutta ne edustavat hyvin monia kaltaisiaan, ja ovat sitä myötä myös vaikuttaneet minun näkemykseeni opinnoistani ja yliopistostani.

Nykyään, opiskelijabyrokraattina, kuulemani huonot ja hyvätkin opiskelukokemukset saavat pohtimaan aina asiaa myös laajemmasta näkökulmasta: Mitä ihmettä on koulutuksen ja opetuksen laatu? Sille lie tasan yhtä monta määritelmää kuin on määrittelijääkin. Se on ehkä eri asia opiskelijalle, opettajalle ja rehtorille. Mitä meidän oikeasti siis pitäisikään arvioida, kun opetuksen tai koulutuksen laatua arvioimme? Miten taas saisimme rahoitusmalliin juuri sellaisia rahanjakopalikoita, joilla kannustetaan (ja/tai hätistellään) kaikkia tekemään opetuksen ja opiskelun laadun suhteen parhaansa?

Näitä kysymyksiä pohtiessa yliopistojen rahanjakoa valmistellut ryhmä ehdotti, että opiskelijapalaute alkaa vaikuttaa yliopistojen rahoitukseen vuodesta 2015 alkaen. Yhteistä palautejärjestelmä YOPALAa jumppaava työryhmä työskenteleekin tällä hetkellä ilahduttavan pontevasti sen eteen, että saamme systeemit ja olosuhteet hommaa varten valmiiksi. Olen tavoitteesta ylpeä, ja pidän sitä merkittävänä osoituksena opiskelijoiden opiskelukokemuksen tärkeyden tunnustamisesta.

Tässä YOPALAn kehitysvaiheessa pitää mennä yhdessä rohkeasti eteenpäin. Ehdotankin siis, että tieksi valitaan riittävän yksinkertainen kysely. Tehdään kysely kunnolla. Panostetaan PALJON siihen, että opiskelijat todella haluavat kyselyn kautta kertoa tyytyväisyydestään opiskelukokemukseensa*. Huolehditaan vielä siitäkin, että opiskelijat voivat osallistua palautteen käsittelyyn ja näkevät sen joskus vaikuttavankin johonkin. Kukaan ei uskaltane väittää, että opiskelijapalautteen huomiointi rahoitusmallikriteerinä olisi ongelmatonta, mutta juuri tällaista rohkeutta kaipaan yhteisen tavoitteemme edistämiseksi ja edellisten toimenpidelauseitten muuttamiseksi passiivin sijasta aktiivimuotoon.

Viime vuonna SYL:n puheenjohtaja Katri muistutti kannanotossamme (tutkimustiedon perusteella), että opiskelijat arvioivat koulutuksen laatua sen mukaan, millaista tukea he ovat saaneet opintojen aikana ja millainen kokonaiskokemus yliopisto-opiskelu on ollut. On vaikea kuvitella, että menemme kovin pahasti metsään, kun käytämme tätä opiskelijoiden näkemystä koulutuksen laadusta yhtenä rahanjakoon vaikuttavana tekijänä.

* Tämähän on jo kokonaan oman blogikirjoituksensa aihe, sillä melkein seurueessa kuin seurueessa ja tilanteessa kuin tilanteessa päädyn keskustelemaan siitä mikseivät opiskelijat enää anna palautetta. Palataanpa siis tähän.

(tämän naputteli Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspoliittinen sihteeri)